Tuotantosuunnittelija keskuskeittiöön Hämeenlinnaan

Tule varmistamaan maistuvat ja turvalliset ateriointihetket Palmian pienille asiakkaille!

Kohde

Kaurialan keskuskeittiön 20 henkilön tiimi suunnittelee, valmistaa, pakkaa ja lähettää ruoat Palmian jakelu- ja palvelukeittiöiden tarjoiltavaksi. Kaurialan keittiö ruokkii päivittäin 30 000 Palmian asiakasta Helsingin, Vantaan, Riihimäen ja Kanta-Hämeen alueilla. Keittiössä työskentelee suurtalouskokkien lisäksi kolme dieettikokkia ja kaksi ruokapalvelutyöntekijää. Keittiön lisäksi Kaurialassa toimii pakkaamo, jossa ruoka pussitetaan ja lähetetään eteenpäin.

Työtehtävät

Tuotantosuunnittelijana vastaat koulu- ja päiväkotikohteiden erityisruokavalioiden tuotannon suunnittelusta ja toteutuksesta. Tehtävänäsi on varmistaa tuotannon sujuvuus ja ruokalistojen oikeellisuus Aromi 14- järjestelmää apunasi käyttäen. Toimit tiiviissä yhteistyössä tuotannon työnjohdon, ravitsemusasiantuntijan ja ruokalistasuunnittelijan kanssa.

Arkeesi sisältyy myös oma-valvonnan toteuttamista ja erityisruokavalioita koskevan asiakaspalautteen käsittelyä. Lisäksi osallistut työvuorolistojen suunnitteluun.

Työvuorosi sijoittuvat arkipäiviin klo 5-21 välille, pääosin klo 7.00-16.00 väliselle ajalle. Tehtävä on määräaikainen aina 30.4.2025 saakka.

Miksi meille?

Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja vaihtelevan työn luotettavan palveluntuottajan palveluksessa. Sinua odottaa ammattitaitoinen tiimi ja arkeasi tukeva esihenkilö. Palmialla pääset osaksi kehittyvää, monipuolista ja osaavaa työyhteisöä, jossa ammattitaitoasi arvostetaan!

Työtehtävän peruspalkka: 

  • 2600-2800 €/kk

Peruspalkan lisäksi maksamme mahdolliset kokemusvuosilisät: viiden vuoden vastaavasta työkokemuksesta (5%) ja 10 vuoden vastaavasta työkokemuksesta (10%). Kokemusvuosilisät maksetaan peruspalkasta. Noudatamme AVAINTA ry:n työehtosopimusta (AVAINTES). 

Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.

Lue työnantajalupauksemme ja katso mitä ammattilaisemme kertovat työstään!

Edellytämme sinulta

Edellytämme työssä tai opinnoissa kartutettua vahvaa erityisruokavalio-osaamista. Osaat viestiä suomeksi niin suullisesti kuin kirjallisestikin, ja sinulla on aikaisempaa kokemusta Aromi 14- järjestelmän käytöstä. Tarvitset myös tarkkaa silmää ja erinomaisia organisointikykyä. Ymmärrät myös kannattavan ja maistuvan ruokatuotannon lainalaisuudet, ja toimivaan tiimityön periaatteet.

Kiinnostuitko?

Hae heti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkavat sopimuksen mukaan. 

Lisätietoja saat tuotantopäällikkö Mari Jauhiaiselta maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14-16 numerosta 050 4944007.

Tule osaksi porukkaa, jossa jokaista arvostetaan!

Hakuaika alkaa: 18.09.2024 17:00Hakuaika päättyy: 13.10.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelin *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Voit halutessasi liittää tähän valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla jpg-formaatissa ja tiedosto kooltaan alle 1Mt.
Valokuva
Koulutustaso
Ylin suoritettu tutkinto
Kerro itsestäsi
Miksi olet kiinnostunut tästä tehtävästä ja meistä työpaikkana? *
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Lisätietoja
Onko sinulla aiempaa työkokemusta vastaavista tehtävistä? *




Onko sinulla tehtävään soveltuva koulutus? Jos on, niin mikä? *
Mistä sait tiedon tästä tehtävästä?
Saammeko käyttää hakemustasi myös muissa rekrytoinneissamme?
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
CV
Muu liite