Kohdevastaava merkittävään toimeksiantoon Helsinkiin

Haemme Palmian turvallisuuspalveluihin toimeen tarttuvaa kohdevastaavaa Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevaan kohteeseen. Oletko sinä uusi vahvistuksemme?

Työtehtävät

Kohdevastaavana vastaat tärkeän kohteen arjen sujumisesta yhdessä muun henkilöstön kanssa. Toimit esihenkilöroolissa noin 15 hengen tiimille ja vastaat henkilöstöön liittyvien juoksevien asioiden hoitamisesta. Johdat ja valvot päivittäistä toimintaa sekä osallistut aktiivisesti henkilöstöön liittyviin toimenpiteisiin, esimerkiksi kehityskeskusteluiden pitämiseen ja työvuorosuunnittelun tukemiseen kohteen osalta.

Osallistut lisäksi asiakastapaamisiin ja toimit tärkeänä linkkinä asiakkaan ja Palmian välillä. Huolehdit myös omavalvonnasta sekä reagoit asiakkaan pyyntöihin ja reklamaatioihin tarvittavin toimenpitein. Raportoit toiminnasta sekä asiakkaalle että omalle esihenkilöllesi.

Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Helsingin keskustan tuntumassa. Työvuorot sijoittuvat toimistoaikoihin.

Miksi meidän joukkoomme?

Tarjoamme sinulle vakituisen ja kokoaikaisen työn mielenkiintoisessa kohteessa, jossa pääset kehittämään ja kehittymään. Pääset työskentelemään hyvin itsenäisesti, mutta tukenasi toimivat myös palveluesihenkilö, rekrytointitiimi sekä työvuorosuunnittelutiimi. Et siis tule jäämään tehtävässä yksin. Tarjoamme työsuhde-etuna Epassin, jota voit käyttää työmatka-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.

Työtehtävän kokonaispalkka (sis. mahdolliset lisät):

  • 2200-2600 €/kk

Noudatamme AVAINTA ry:n työehtosopimusta (AVAINTES).

Voit tutustua meihin tarkemmin tsekkaamalla Työnantajalupauksemme sekä Turvallisuuspalvelut työpaikkana.

Millaista tyyppiä etsimme?

Tämä tehtävä on kuin tehty sinulle, mikäli sinulta löytyy intoa ja kiinnostusta työskennellä asiakasrajapinnassa sekä halua kehittää toimintaa. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot ja olet näppärä erilaisten järjestelmien kanssa. Lisäksi sinulta löytyy:

  • voimassa oleva vartijakortti
  • turvallisuusalan tutkinto (esimerkiksi TVEAT tai TAT)
  • aikaisempaa työkokemusta turvallisuusalan esihenkilötehtävistä vähintään kolmen (3) vuoden ajalta
  • sujuva suomen ja englannin kielen taito

Kiinnostuitko?

Hienoa! Hae heti, mielellämme kuulemme sinusta lisää! Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesihenkilö Annika Yinkfu Chuye numerosta 040 154 8866. Annikan tavoitat ma-pe klo 12-15 välillä.

Hakuaika alkaa: 22.03.2024 18:00Hakuaika päättyy: 14.05.2024 23:59
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Puhelin *
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Voit halutessasi liittää tähän valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla jpg-formaatissa ja tiedosto kooltaan alle 1Mt.
Valokuva
Koulutustaso
Ylin suoritettu tutkinto
Kerro itsestäsi
Miksi olet kiinnostunut tästä tehtävästä ja meistä työpaikkana? *
(Korkeintaan 1000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Lisätietoja
Onko sinulla voimassa oleva vartijakortti? *
(Korkeintaan 1)


Kuinka paljon sinulla on turvallisuusalan kokemusta? *
(Korkeintaan 1)




Mistä sait tiedon tästä tehtävästä?
Saammeko käyttää hakemustasi myös muissa rekrytoinneissamme?
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: rtf, doc, odt, pdf, txt, docx.
CV
Muu liite